Saturday, January 4, 2014

GET THE GIRL BACK!

Lauantai-ilta, kello jotain kahdeksan ja vuosikin on jo 2014. Aika on juossut, mutta nainen ei. Heh...

Mitä tänne kuuluu? No ainakin rauhaa ja rakkautta. Kirjoittelin viimeksi tuosta "keuhkopöpöstä" jonka Jukalta sain, mutta se olikin sitten huomattavasti rankempi keuhkopöpö. Menin sairaalaan hengitysvaikeuksien ja keuhkosäryn kanssa ja sain diagnoosin poskiontelontulehduksesta, vaikka anelin heitä kuvaamaan keuhkot. Kaksi viikkoa myöhemmin kiidettiinkin sitten kohti yksityistä lääkärikeskusta ja sain kuulla olevani todella huonossa kunnossa. Mykoplasma ja keuhkokuume jylläsivät keuhkoissani ja siitä alkoikin sitten melkoinen matka. Olen nyt 2kk koittanut toipua noista pöpöistä, mutta edelleen keuhkot rasittuu todella helposti ja tuntuu, ettei esimerkiksi koiran ulkoilutus ota onnistuakseen, koska koira vetää. Nyt pitäisi puhallella pulloon ja käydä joogassa tekemässä hengitysharjoituksia, sen jälkeen ajattelin paneutua YIN-joogaan, jonka luvataan olevan lempeämpi laji. Ystäväni Ninni valmistui juuri opettajaksi, joten aion varata häneltä muutaman yksityistunnin.

On käsittämätöntä miten tuo peruskunnon romahdus vaikutti myöskin mielialaan. En muista milloin olisin ollut niin alakuloinen kuin viimeiset kuukaudet. Nyt onneksi olen jo sen verran parantunut, että mielikin on kohentunut huomattavasti. Olen nähnyt kavereita, touhuillut Jukan ja Lunan kanssa ja käynyt viettämässä aikaa sekä oman että Jukan perheen kanssa. Lapissa oli ihan parasta, siellä saa relata aina ihan kunnolla. Tosin ne yli 15h automatkat ei ollut niin rentouttavia. Alkoi jo jossain vaiheessa olla perä melkosen hellänä ja jalatkin tais lihavalla turvota, ihanku lentokoneessa olis ollut.

Miksi sitten piti laittaa blogi kiinni? Tänne ilmestyi jossain vaiheessa sellaisia todella epämiellyttäviä kuvia, joihin en itse voinut vaikuttaa. Meillä kävi aikoinaan More To Lovessa samanlailla. Jouduinkin tsekkaamaan kaikki postaukset läpi, etsiä niiden tilalle uudetvanhat kuvat ja pakko myöntää että en vaan kyennyt sitä nopeammin tekemään. Koska en tiennyt olevani niin sairas, niin kävin töissä lähes normaalisti. Tämä imasi viimeisetkin mehut meikäläisestä ja nukuin vain joka päivä töiden jälkeen kotona. Mihinkään muuhun ei ollut energiaa. 

Nyt on jotenkin sellainen "I'm a survivor"-olo, kun fiilis on kohentunut huomattavasti ja ollaan tehty kaikkea kivaa. Olen aloittanut projektin "Haluan turhasta tavarasta eroon" ja käynyt läpi sekä vaatekaappejani että muita kaappeja. Olen aina ollut ihan hyvä kierrättämään, enkä hamstrannut (hirveästi) turhia, mutta nyt tavaraa tuntuu vaan kertyneen. Ajattelin suunnata jossain vaiheessa kirppikselle ja ehkä myös myydä blogin tai More To Loven Facebookin kautta joitain vaatteita. Olisiko tämä kivaa?

Laitoin tähän postaukseen kuvitukseksi muutaman asukuvan Birminghamista, jossa oltiin Ainon kanssa joulukuun alussa. Mun Instagramista on kyllä hyvin voinut seurailla mitä elämääni kuuluu, mutta tiedän joitain harmittaneen tämä äkillinen blogin sulkeminen. Pahoittelut siitä, täällä ollaan taas entistä ehompana.




Outfit:
Pipo: Reason Clothing
Kaulaliina: Zara
Nahkatakki: Asos Curve
Neule: Ivana Helsinki
Mekko: Ivana Helsinki
Laukku: Marc Jacobs
Sukkahousut: H&M
Kengät: Timberland

LUKEEKO TÄTÄ ENÄÄ KUKAAN? :)

45 comments :

  1. Lukee todellakin! Ihanaa kun tää taas aukes :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ahh olin unohtanut miten kivaa on lukea myös kommentteja!!! <3

      Delete
  2. Replies
    1. No onpa kiva että lukkee! Voisko lukkee myös ens kerral? (Toivottavasti vähän aiemmin ku 2kk päästä :D)

      Delete
  3. Jep! Tiätty luetaan..oot best :-D t: paxu

    ReplyDelete
  4. Replies
    1. Ihanaa Laura! Mä olen kaivannut teidän kanssa kommunikointia. :)

      Delete
  5. Lukee vielä joku :D

    Oli kyllä lauantai-illan piristys nähdä uusi blogipostaus. Paranemisia siihen suuntaan, vielä viimeisistä rippeistäkin. Itse täällä jo toista viikkoa armottoman flunssan kourissa, eikä mikään tunnu auttavan. Ja töissäkin pitäisi käydä. Voin vain kuvitella miten loppu sitä on ollut, kun jo ihan perinteinen sitkeä nuha vetää mehut näin täydellisesti.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kivaa että luet, Sini!! :) Kiitos paljon tsempeistä ja sinne myös sitä samaa. Flunssakin voi vetää olon aivan veteläksi ja sillon täytyy vaan levätä kunnolla. Voimia!!!

      Delete
  6. oi olenkin kaivannut sun blogia!

    itse aloitin vuoden 2013 tuolla samalla sairaudella (jonka perään sain sitten vielä muvakia jälkitauteja ja olin yhteensä kipeenä kuukausia..) ja voin sanoa että syksyllä vielä tuntui keuhkot huonokuntoisilta. nyt vuoden jälkeen alkaa tuntua normaalilta. jooga on varmasti oikein hyvä liikuntaharrastus keuhkokuumeesta toipuvalle. paranemisia!

    ja itse näin kauempana asuvana olisin oikein iloinen jos vaatteita tulisi myyntiin myös FB:hen. ja olisi mukava kuulla myös pian koirakuulumisia vaikka instagrammissa onkin saanut seurata ihastuttavan haukun kasvamiasta :).


    xx Stu

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihanaa että joku on ihan kaivannut!! Kiitos tsempeistä, olen kyllä kuullut tästä jos jonkinlaisia tarinoita. :( Toivotaan, ettei uusisi!! Mä laitan kyllä jotain sinne FB:hen ehdottomasti, kun kerta noin nätisti pyydetään. :)

      Delete
  7. Mulla oli reilut kaksi vuotta sitten mykoplasma ja oon ollut sen jälkeen ihan jatkuvasti kipeenä, vaikka aikaisemmin sairastelin tosi vähän. Ottaa niin pannuun tämä koko ajan kipeänä olo. Murr.
    Ihanaa taas lukea sun juttujas!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Eikä! :/ Oon kuullut kyllä ihan kamalia tarinoita siitä mykoplasmasta, että se uusiutuu aina. Oli sen verran viheliäinen tauti, etten todellakaan halua sitä uudestaan itselleni. Toivottavasti olet terveenä nyt. <3

      Delete
    2. Ja nyt kun aloin miettiin, niin siitähän onkin jo KOLME vuotta kun mulla se oli. Mihin nämä vuodet hujahtaa? ;) Aloitin silloin juuri uudessa työpaikassa ja olin heti 6 viikkoa poissa töistä! Muutamana päivänä kävin kokeilemassa, mutta olo oli niin hirveä, että en pystynyt olemaan töissä.
      Nyt oon taas kurkkukivussa ja flunssassa. On tää ihan kauheeta. Itsekin oon nimittäin sellainen, että kun oon kipee, niin mieli menee niin matalaksi, että vaivun ihan masennustilaan. En kestä sitä, etten pääse omiin menoihini kipeenä olon takia jne.

      Delete
  8. Lukeeee! Mie tosi harvoin kommentoin blogeihin, mutta voi että oli ihana lukea sun kuulumisia, vaikka vähän kurjempia semmosia. :/ Onneks elämä alkaa voittamaan. :) Oot niin symppis <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Laura! <3 Elämä alkaa tosiaankin voittamaan ja minä oon paremmissa voimissa kuin aikoihin!!

      Delete
  9. Ihanaa, kun blogi on aukaistu jälleen! Minä olen kaipaillut tätä paljon! Todella ikävää, että olet sairastellut tosi kovasti. :(

    Todella harmi, että blogiin on tullut epämiellyttäviä kuvia. Olen joskus huomannut, että jos linkittää suoraan johonkin kuvaan, niin sitten kuvan alkuperäinen omistaja/joku joka on jollakin tavalla päässyt alkuperäiseen kuvaan käsiksi, muuttaa kuvan toisenlaiseksi ja näin kaikki kuvat, jotka on linkitetty suoraan siihen osoitteeseen, muuttuu samalla. Jos kyse oli tällaisesta, niin olisiko mahdollista ehkäistä vastaavat tilanteet tallentamalla kuvat omalle koneelle ja lataamalla ne tänne palvelimelle? (En osaa selittää tätä selvemmin :/)

    Aurinkoa ja iloa päivisi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä lataankin omalta koneelta palvelimelle, mutta ilmeisesti jotenkin noihin bloggerin juttuihin oli päästy käsiksi. Ennen meillä oli oma palvelin joten tällaisia ongelmia ei koskaan tullut, mutta saas nähdä josko sitä sitten ostaisi oman palvelimen. :)

      Delete
  10. voi ihanuus, toivottavasti sulla alkaa taas kulkea elämä paremmin! Minä ainakin luen blogia, ja kommentoin tuohonkin, että jos alat vaatteita myymään facessa niin ois kyllä ihan superia. :--)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jes! Mä kattelen joitain juttuja myyntiin myös sinne Facen puolelle. :))

      Delete
  11. todellakin lukee. olin jotenki ihan myrtsinä pötköttämässä peiton alla kun näin tän ja piristyin paljon. kiva kuulla susta taas!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mörtsinä peiton alla, I know the feeling. Olen ollut sellanen mörkö ettet uskokkaan... :D Kivaa että piristin sua!! :)

      Delete
  12. Lukee 8-), kiva että voit jo paremmin.

    ReplyDelete
  13. Lukee lukee:). Oon myös kovasti kaipaillut sua takasin bloggaamaan, ja kiva että voit jo paremmin. Itsekin olen poskiontelontulehduksessa jo toista viikkoa, ja tänään hain uudet antibiootit joilla toivon että paranisin.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Paranemisia sinne Susanna, toivottavasti antibiootit puree. Muista ottaa niiden rinnalle jotain maitohappobakteeria, ne kun tekee niin paljon tuhoa kropassa. Sinkit ja D-vitamiinit kehiin myös!! :)

      Delete
  14. Kyllä :) ihanaa että oot back! Ihmettelinkin että mitä mitä, missä blogi, kun itsekin pitkän ajan jälkee olin lukemassa. Instassa on kyllä aktiivisesti seurailtu!

    ReplyDelete
  15. Ihanaa, että oot back. Täällä luetaan ainakin. Instassa oon seurannu aktiivisesti. Ihmettelinkin et mihin blogi kadonnut, kun pitkän ajan jälkee luin. Hyvä et oot voimissasi taas!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep elossa ollaan ja vahvasti voidaan jo pikkuhiljaa. Toivottavasti tämä kestää! :) Kiitos että luet.

      Delete
  16. No lukee!! Tietäsitki, joka päivä oon käyny klikkailemassa, et onko blogi jo avattu :). Tervetuloa takaisin!! <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jes ihanaa! Kiitos paljon. <3 Täällä ollaan. Muista jättää kommentteja, koska mulla tulee huono omatunto jossen vastaa niihin. :D

      Delete
  17. Luetaan kyllä! Ja täällä ainakin yks, joka olis kiinnostunut vaatekirppiksestä jos päätät myydä blogin tai sen facebookin kautta :)

    ReplyDelete
  18. Ihanaaaaa kun olet takaisin! Olen kaivannut sun juttuja tosi paljon :) Hienoa kuulla, että vihdoin olet parempana.. terveyttä ja rakkautta sinne! <3

    -Ellis

    ReplyDelete
  19. Hienoa, että olet takaisin - ja superpaljon tsemiä tauti-taistoihin. Pulloon puhaltelut tuttuja juttuja itselle - ja teen kyl muulloinkin kun on jostain jäänyt mieleen et tekisi hyvää äänityöläiselle. :) Lisätukena sarvikuono - huuhtelut, ja niillä 4 kk tauti on syrjäytetty. D-vitamiinit + muut lisäravinteet kunniaan ja kunnon annoksina! Jaksamista talven pimeyteen ja uskoa, että aurinko alkaa pilkistellä pikku hiljaa! :)

    ReplyDelete
  20. upeet timberlandin kengät! mahtaako väri olla wheat vai rust? :)

    ReplyDelete
  21. upeet timberlandit! mahtaako kenkien väri olla wheat vai rust?

    ReplyDelete

Please leave a message. :)

UA-40678595-1